Nordic Aesthetics blog

FROM SILVER TO GRAPHITE GREY

FROM SILVER TO GRAPHITE GREY

Kotimme ulko-oven vastaisella seinällä, jossain tuolla eteisen ja olohuoneen välimaastossa, on valokuvakollaasi.

Kollaasin teon aloitin jo ennen kuin muutimme tähän nykyiseen kotiimme. Muutama vuosi sitten täydensin sen nykyiseen muotoonsa.

Olen  pohtinut tuon seinällämme olevan valokuvakollaasin kohtaloa: Hankinko valokuviin uudet kehykset vai laitanko niiden tilalle jotain ihan muuta. Hopeanväriset kehykset eivät enää miellytä silmää ja arvelen, että seinän värikin saattaa mennä vaihtoon ennemmin tai myöhemmin.

 

Kokeilin ottaa kollaasin pois seinältä ja testasin siihen makuuhuoneeseen hankkimaani taulua. Taulu ei vain tuntunut oikealta ratkaisulta tähän, vaan tuntui että seinä kaipasi jotain muuta.

Mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että kollaasi jää. Kehysten vaihtaminen uusiin olisi ollut turhan kallista, ellei jopa silkkaa tuhlausta sen myötä toimettomiksi jäävien, hyväkuntoisten kehysten myötä. Sen sijaan päätin maalata kehykset.

Maaliksi valikoitui Annie Sloan Chalk paint ja sävyksi graphite. Olen maalannut samalla maalilla jo viereisellä seinällä olevan peilin, muutaman kukkaruukun sekä pienen jakkaran. Harkitsin myös muita sävyjä, mutta tulin siihen tulokseen että tähän neutraaliin tummanharmaaseen olisi myöhemmin helpointa yhdistää jokin uusi seinän sävy.

Graphite grey on minun värini!

Maalausapuna minulla oli 6-vuotias kuopukseni. Myrkyttömällä, lähes hajuttomalla, vesiliukoisella maalilla uskalsin antaa hänenkin maalata kanssani. Mainoslehtisillekin tuli käyttöä.

Maalia kehyksiin testailtuani, ohensin sitä melko reilusti ja maalasin useampia kerroksia, jotta kehyksen profiili ei olisi peittynyt. Alussa paksummalla maalilla maalaamani kehykset sain puhtaiksi kostealla rätillä pyyhkimällä. (Ei onneksi tarvinnut hioa!)

Vahalla pinnan saa viimeisteltyä pyyhkimistä kestäväksi. Näihin kehyksiin ajattelin kokeilla kirkkaan vahan sijasta mustaa vahaa.

Esittelen lopputuloksen teille, kun olen ehtinyt saada kehykset valmiiksi. Muutama kehys on vielä maalaamatta. Niitä on nimittäin yhteensä 16 kappaletta!


Facebook | Instagram | Twitter | Pinterest 



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


Pin It on Pinterest

Share This

Share this post with your friends!